22 maaliskuuta, 2020

Koronaviruksen vaikutukset pelimaailmaan

Hei kaikille! Minä se täällä jälleen blogailen. Kuten otsikosta varmaan luitte, niin tällä kertaa käsittelen hitusen ajankohtaisempaan asiaa eli kirjoitan tässä postauksesssa siitä miten koronavirus vaikuttaa pelimaailmaan. Koronaviruksesta johtuvat rajoitukset vaikuttavat väistämättä myös pelimaailmaan siten, että pelialan monia tapahtumia on jouduttu perumaan, kuten esim. yksi pelialan suurimpiin tapahtumiin kuuluva E3 pelimessut, joka kerää vuosittain tuhansia kävijöitä. Nyt kuitenkin kesälle merkityt messut jouduttiin perumaan koronaviruksen takia. Myös suositun videoiden suoratoistopalvelun Twitch:in ympärille perustettu vuosittainen TwitchCon tapahtuma jouduttiin perumaan koronatilanteen vuoksi.  Monet pelialan yritykset ovat kannustaneet työntekijöitään etätyöhön, kuten Halo ja Destiny pelisarjoistaan tunnettu Bungie on päättäny siirtää työntekijänsä toimistoiltaan pois etätöihin. Päätöksellä Bungie haluaa vältellä tartuntoja, jotka saattaisi vaikuttaa yhtiön toimintaan merkittävästi. Samoin ovat tehneet myös Microsoft, Amazon, Google, Twitter ja Facebook. Korona ei rajoita pelkästää tapahtumia, sillä myös pelien ja pelikonsolien julkaisuja viivästyy koronaviruksen takia. Nintendo ilmoitti, että uusi Animal Crossing teemainen switch konsolin sekä Ring Fit Adventure laitteiden julkaisu viivästyy koronaviruksen takia. Playstation ja Xbox:in olisi määrä julkaista uuden sukupolven konsolinsa vuoden 2020 puolella, kumpainenkaan valmistaja ei ole ilmoittanut lykkäystoimista konsoleidensa suhteen.  Myös jotkin muut valmistajat ovat ilmoittaneet toimitusongelmista, sillä joidekin valmistajien laitteita kootaan pahan koronatilanteen alla olevassa kiinassa. Joo tämä koronavirus vaikuttaa koko maailmaan ja moneen alaan heikentävästi. Toivotaan, että tämä virus menisi ohi nopeasti, mutta tästä me selviämme koko maailma yhdessä taistellen. Siinä oli tämänkertainen blogipostaus, nähdään jälleen seuraavien postauksien parissa. Heippaa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti